10.7.10 keskelle helteistä heinäkuuta elämääni tulla tupsahti tuulen lailla etelävenäjänpaimenkoira Tuisku. Haimme sen "Suomen navasta" 430 kilometrin päästä tänne Mäntsälän metsiin kotia ja pihaa vahtimaan. Olin lukenut oikeastaan kaiken mahdollisen mitä vaan käsiini sain laumanvartijoista ja harkitsin todella pitkään ennen kuin tein päätöksen ottaa yhden sellaisen laumaani, johon Tuiskun lisäksi kuuluu kaksi seropinarttua, kuohittu pukki, kaksi vuohikuttua, seitsemän kanaa ja kukko. Tuisku oli alkuun  hyvin arka ja pelästyi kaikkia kovia ääniä ja nopeita liikkeitä, mutta parissa päivässä se reipastui kovasti ja kolmen päivä päästä leikki ja kirmasi jo ihan täysillä toisten koirien kanssa.

Tuisku on todella kaunis koira, kuin pieni jääkarhun pentu. Suloinen ja pehmeä  . Luonteeltaan se on aivan täysin erilainen kuin kumpikaan meidän seropeista. Nämä kaksi sähläävät ja häsläävät ja nuolevat kaikkien, sekä omien että vieraiden kädet ja kasvot heti kun vaan tilaisuuden saavat. Tuisku-neiti taasen on hyvin rauhallinen ja hillitty ja tulee luokse omia aikojaan ja jos oikein hyvin käy siltä saattaa saada yhden märän ja hiekkaisen nuolaisun. Vieraita se katselee ensin hetken aikaa jonkin matkan päästä ja tulee sitten tekemään tuttavuutta, jos katsoo sen aiheelliseksi. Tullessaan Tuisku painoi 14,5 kg ja viikon aikana painoa on tullut lisää1,1 kg.

Tuiskun kanssa on aloitettava "sosialistaminen" jo heti pentuna, koska rodulleen ominaiseen tapaan se on koira jolla on "kaksi maailmaa" : Oma ja vieras. Omaan kuuluu omat ihmisen, oma koti ja piha ja pihan muut eläimet. Vieras maailma taas käsittää kaiken sen mikä jää oman alueen ulkopuolelle ja jos siitä ei ole hankittu riittävästi kokemuksia, on se pelottava ja vieras ja kenties myös uhkaavakin. Mutta kun pennut opettaa pienestä pitäen kulkemaan mukana ja kohtaamaan erilaisia, välillä vähän pelottaviakin asioita, oppii se luottamaan siihen että on elämää oman alueen ulkopuolellakin ja oman ihmisen rinnalla sen ei tarvitse pelätä mitään eikä vahtia ketään. Näin laumanvartijastakin saadaan yhteiskuntakelpoinen ja luotettava kumppani. Olemme käyneet Tuiskun kanssa kyläkaupalla, Porvoossa jäätelöllä, ampumaradalla ihmettelemässä pauketta ja kerrostalossa kyläilemässä. Neiti on aika arka ja pitää kosketuskontaktin koko ajan ihmiseen, mutta ei se ole ollut millään lailla vihainen tai epäluuloinen. Ja kun se on oivaltanut ettei sillä ole mitään hätää, kaikki on sujunut erittäin mallikkaasti.

Kynsien leikkuu ja turkin harjaus (voi taivas mikä turkki ) sujuu hienosti ja tassukarvatkin sain leikata Tuiskun valvovien silmien alla. Tuiskulla on muuten erityisen kauniit silmät, harmi vaan että aikuisena ne taitavat jäädä otsatukan alle piiloon. Ellen sitten laita niitä ponnarille. Nyt Tuisku on ollut meillä viikon ja täytyy sanoa että mielenkiintoisempaa koirapersoonaa en ole ennen tavannut!